TYYTYväisiä asiakkaitamme

Luodaan juuri teille sopivat tilat.

Yhdessä asiantuntijoiden kanssa tiloista saatiin rakennettua juuri meidän tarpeisiimme sopiva kokonaisuus, jossa yrityksemme on mahdollista kasvaa entisestään.

Maija erämies - baba foods

Baba Foods Oy perustettiin vuonna 2014. Toiminta oli aluksi pientä, mutta suosio kasvoi nopeasti, ja nykyään Baba valmistaa ruokiaan jo useamman ihmisen voimin. Baban tuotteet ovat sekä Keskon että SOK:in valtakunnallisessa jakelussa eli tuotteita on saatavilla vähittäiskaupoissa ympäri maan. Vuonna 2019 Baba teki brändiuudistuksen, jossa koko ilme ja rasiat uudistuivat. 

Yrityksen kasvun myötä alkuperäinen tuotantotila Konalassa kävi pieneksi, joten oli aika etsiä uusia tiloja. Loppuvuodesta 2020 pääsimme vihdoin muuttamaan uusiin isompiin, yritykselle räätälöityihin vuokratiloihin Herttoniemeen. Tilojen suunnittelu ja toteutus tehtiin yhdessä Kiinteistökaari Oy:n kanssa. Tilojen suunnittelutyö aloitettiin keväällä 2020 ja tilat olivat muuttovalmiit marras-joulukuussa 2020. Kyseinen kohde oli aluksi vain tyhjä hallimainen tila, jonka muuttaminen elintarviketuotantoon sopivaksi tilaksi vaati erikoisosaamista ja mittavia toimia koko suunnittelu- ja rakennustiimiltä. Tiloissa uudistettiin muun muassa putket, lattia, ilmanvaihto, sähkö- ja vesijärjestelmät.  

Uusien tilojen suunnittelutyöstä vastasivat Baban tuotantojohtaja Maija Erämies sekä toimitusjohtaja Tomer Hovav. Yhdessä asiantuntijoiden kanssa tiloista saatiin rakennettua juuri meidän tarpeisiimme sopiva kokonaisuus, jossa yrityksemme on mahdollista kasvaa entisestään. Herttoniemessä Baba Foodsilla on tuotantotiloja noin 900 m² (joista n. 150 m² kylmätiloja) ja varastotiloja noin 300 m².

CreaDot. Oy

Uudet tilat valikoituivat Herttoniemestä, koska se on helppo liikenteen, pysäköinnin ja asioinnin näkökulmasta.

Outi Tammi - Creadot

Halusin muuttaa Helsingin keskustasta 12 vuoden jälkeen helpompaan paikkaan. Herttoniemi on helppo liikenteen, pysäköimisen ja asioinnin näkökulmasta.  

Lämmittäjänkatu 6 on tekniikaltaan moderni ja logistiikaltaan nimenomaan helppo. Pysäköinti, tavaran vastaanottaminen ja lastaaminen on vaivatonta. Sijainti on lisäksi vain reilun viiden minuutin matkan päässä kotoani. Kun suunnittelimme kiinteistön edustajan kanssa muuttoani, sain itse vaikuttaa materiaali- ja värivalintoihin, mikä on luonnollisesti minulle tärkeää.